Järven historia

Järvi ennen ihmistä

Tuusulanjärven altaan syntyminen ajoittuu vuosimiljoonien taakse. Sen muotoilu ei ole jääkautista perua kuten monien muiden Suomen järvien. Tuusulanjärvi sijaitsee lounais-koillissuuntaisessa kallioperän murroslaaksossa, joka syntyi valtavan maanjäristyksen seurauksena. Laakso ulottuu Kirkkonummelta Espoon, Vantaan, Tuusulan ja Mäntsälän kautta Lahteen saakka. Paikoittain siinä sijaitsee järvi tai joki. Espoon Pitkäjärvi on lounaasta alkaen ketjun ensimmäinen järvi, ja Espoonjoki sen laskujokena virtaa samassa laaksossa. Myös Vantaanjoki ja Tuusulanjoki sijaitsevat tässä ikivanhassa uomassa.

Viimeinen jääkausi päättyi vajaat 12 000 vuotta sitten. Noin 9 000 vuotta sitten Tuusulanjärvi alkoi kuroutua irti järveen asti ulottuneesta pitkästä vuonosta. Tuusulanjärven eteläpuolelle kerrostui mannerjään sulamisvaiheessa jäätikköjokien tuomana runsaasti hiekkaa ja soraa. Tuusulanjärven-Tuusulanjoen laaksoon muodostui tuolloin kaakkois-luodesuuntainen Koskenharju. Meren väistyttyä Koskenharjuun puhkesi Tuusulanjoen uoma.

Ihminen ilmestyy Kaukjärvelle

Ihminen seurasi perääntyvää jäätä. Ancylusjärven ja Litorinameren vaiheilta on löytöjä, jotka todistavat varhaiskivikautisen ihmisen asuttaneen Etelä-Suomea. Tuusulanjärven ympäristön kivikautiset löydöt sijoittuvat Tuusulanjoen alkupäähän sekä järven etelä- ja länsipuolelle. Esinelöytöjen perusteella asutus oli tilapäistä. Pronssi- ja rautakausienkaan aikana seudun asutus ei ollut vakiintunutta, vaan järven tienoot olivat hämäläisten heimojen asuttamia. 1300-luvun alkupuolella Tuusulassa alkoi olla pysyvää asutusta. Vanhin kylä lienee ollut järven rannalle sijoittunut Vanhakylä.

Kaukjärvi on Tuusulanjärven vanha nimi. Aikaisemmin nimen ajateltiin merkitsevän järveä, jonka sijainti on kaukainen. Nykytutkimuksen mukaan järvi sai nimensä pitkänomaisesta muodostaan, sillä kauka-sanan vanha merkitys suomenkielessä on ”pitkä”. Kaukjärvi säilyi nimenä 1600-luvun loppupuolelle saakka. Tuusulan seurakunnan itsenäistyessä järveä alettiin kutsua Tuusulan kylän mukaan Tuusulanjärveksi.

Järven käyttö entisaikaan

Tuusulanjärveä on käytetty kyliä yhdistävänä talvitienä todennäköisesti jo varhain keskiajalla. Vielä 1800-luvulla Rantatie oli niin kehno, että kuljetukset tehtiin usein talvitietä käyttäen. Tuusulan kappelin valmistuttua järvelle tuli kesäaikaan kirkkoveneliikennettä.

Tuusulanjärvellä on kalastettu jo vuosituhansia. Muinaisasutus järven rannoilla perustui suurelta osin kalastukseen. Ensimmäiset arkistomerkinnät järven kalastuksesta ovat 1600-luvulta. Parhaat kalavedet lienevät olleen järven pohjoispäässä, missä varsinkin lahna kuti. 1700-luvulla järvellä oli nuottakunta tai mahdollisesti useampikin. Järven tärkeimmät pyyntikalat olivat hauki, lahna ja ahven.

1800-luvulla järven kalastus vilkastui uusien pyytäjien ja parantuneiden pyydysten myötä. Myös ryöstökalastusta esiintyi. Vuonna 1860 katsottiin tarpeelliseksi kieltää nuottapyynti kymmeneksi vuodeksi, mutta nuottakielto jäi voimaan kieltoajan päätyttyäkin. Kuha ei kuulunut järven alkuperäiseen kalastoon. Ensimmäiset kalaistutukset järveen teki Kuninkalan silloinen isäntä K. A. Paloheimo, jonka vuonna 1903 istuttamasta 30 kuhasta järven kuhapopulaatio lähti kasvamaan.