Kunnostushistoria

Toimenpiteitä järven kunnostamiseksi esitettiin jo vuonna 1984 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän laatimassa kunnostussuunnitelmassa. Kunnostustoimenpiteitä ja -tutkimuksia toteutettiin kuntayhtymän rahoituksella vuoteen 1999 saakka.

Asukkaat havahtuivat kotijärvensä suojeluun vuoden 1997 pahan sinileväkesän myötä. Tuolloin syntyi kansanliike, Pro Tuusulanjärvi, joka keräsi yhteistyössä eri järjestöjen kanssa kansalaisadressin järven kunnostuksen puolesta. Kantaa järven puolesta ottivat mm. useat tunnetut taiteilijat, kuten kirjailija Veijo Meri ja Laila Hietamies, sekä yhteiskunnalliset ja elinkeinoelämän vaikuttajat. Lokakuussa 1998 pidetyssä Tuusulanjärvi-juhlassa adressi luovutettiin ympäristöministeri Pekka Haavistolle. Valtiolta saatiin Tuusulanjärven kunnostukseen 2 milj. mk (noin 335 000 €). Tuusulan ja Järvenpään päättäjät sekä Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä sopivat myös yhteisestä yli 3 milj. markan kunnostuspaketista seuraavalle viidelle vuodelle. Tuusulanjärven kunnostushanke käynnistyi vuonna 1999 ja kunnostustyöt ovat jatkuneet keskeytyksettä tämän jälkeen.

Tuusulanjärven kunnostuksen tavoitteena on kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähentäminen sekä järven virkistyskäytön edistäminen. Hoitotoimenpiteet kirjataan hankkeen toimintasuunnitelmaan, joka päivitetään vuosittain. Järven tilaa pyritään kohentamaan useiden samanaikaisten toimenpiteiden avulla.